Tämän kierron clomit on nyt napsittu.  Ei suurempia sivuvaikutuksia. Pientä huimausta muutamana aamuna ja vähän samalla väsymystä.

Tässä on miettinyt jos kaikenlaista. Ainakin sitä, että mikähän on perimmäinen syy ovuloimattomuuteen.. Voiko se olla se stressi? ja jos se on vain ja ainoastaan siitä kiinni, niin mikä ihme mulla stressaa? Olen hieman koittanut verrata elämäntilannettani nyt siihen, mitä se oli kun ensimmäistä iui-kiertoa aikoinaan kokeiltiin.  Ehkä olin hieman enemmän odottavaisempi.. toivovaisempi. -Lapsettomalle on varmaan aivan turhaa yrittää sanoa "älä mieti koko asiaa niin se onnistuu".. Ainoa keino millä asian saa edes hetkellisesti pois mielestä on tunkea kalenteri niin täyteen ohjelmaa, ettei yksinkertaisesti ole aikaa ajatella mitään muuta kuin että minne seuraavaksi pitäisi rientää. -Enkä ole aivan varma siitä onko sekään nyt kovin rentouttava tai stressiä poistava vaihtoehto.

Sitten olen miettinyt sitä, että minulle tehtiin kuusi kertaa inssi... kuusi, joista yhdestä keskenmeno rv7 (tuulimuna?). Kuudesta siis yksi onnistui, vaikka käytössä oli ilmeisesti parasta käytettävissä olevaa spermaa ja clomit samalla annoksella mitä nyt syön. - Kyllähän sitä sitten väkiselläkin miettii, että jossakin muussakinhan sitä vikaa pitää sitten olla. Ja sitten päästään taas siihen, että rupean kysymään itseltäni, että stressaanko ja mistä?

Nyt elämäntilanne on toisaalta tasaisempaa ja kokonaisuutena katsoen onnellisempaakin. Minulla on kovin hyvä olla nykyisen mieheni kanssa. Ainoa musta pilvi tässä elämässä tai tulevaisuuden näkymissä on tämä lapsettomuus. Pelottava iso musta pilvi.