Iho tuntuu ihanan kuumalta koskettaessa (tämä minun tarkka lämmönmittailumenetelmä). Vilunväristyksiäkin on. Hetipä siinä sitten herää pieni toivon kipinä – oi olisiko tässä kuussa sattunut ihme, ja olisinko vallan ovuloinut. Piru olkapäällä istuen kuiskuttelee ja muistuttelee, että ähäkutti, älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.

En oikein osaa edes kuvata tuntemuksiani tällä hetkellä. Menneet haamut voimistuvat ja nousevat kummittelemaan. Jotenkin olen pystynyt jatkamaan elämääni edellisen lapsettomuushärdellin jälkeen. Nyt ikään kuin pysähdyin, käännyin kannoillani 180 astetta ja nyt seison nokka kohti lapsettomuutta ja niitä haamuja, joista taistelin jo kerran eroon – vai taistelinko sittenkään?
 
Kahden viikon päästä on sitten ensimmäinen aika yleislääkärille. Ilmeisesti pääsee taas muistelemaan sitä leväyttämisen iloa ja riemua kevyesti papakokeen merkeissä. Mielenkiinnolla odotan kuinka tarkkaa selvitystä veristä ja avonaisista putkista minulta tällä kerralla vaaditaan. Jotenkin en edes anna itselleni mahdollisuutta toivoa, ettei kaikkia alkutestejä tarvitsisikaan enää tehdä. Jos siitä 4 vuoden helvetistä edes jotain saisi anteeksi – jos edes pääsisi pikkuisen helpommalla tällä kertaa? (Ja piru yltyy tanssiin vinhaan – luuletko luuletko, että sinut helpolla päästettäisiin!)