On kai se aivan normaalia yrittää hukuttaa ajatuksensa työhön ja harrastuksiin? 

odotan vieläkin todellista elämäni alkamista. Aivan kuin en eläisi muka nyt lainkaan. Vaikka jos lapsettomuutta ei lasketa, elän mielestäni rikasta ja täyttä elämää. Minulla on mahdollisuus kokea päivittäin uutta. Ja oppia sekä kehittää itseäni...

_ _ _

No just. Telkkarista juuri nyt: "Kuulin, että raskaaksi tulemista voisi parantaa. ClearBlue ovulaatio-testit. Kertovat  kaksi otollisinta päivää tulla raskaaksi" -Huokaan täällä itsekseni. En jaksa edes sanoa tuohon mitään.

_ _ _

Mutta jäi kesken pohdiskelu siitä, että täyttymättömiä haaveita lukuun ottamatta, olen saanut monta haavetta ja enemmänkin täyttymään. Ja voinko olla niistä muuta kuin kiitollinen elämälle? Voinko oikeasti sanoa olematta uskomatta siihen, että jokaisella pienelläkin asialla tässä elämässä on jokin tarkoitus? En usko. -Etsin vain välineitä asioiden hyväksymiseen. Ja myönnän, että olen äärimäisen vaiheessa niiden avaimien löytämisessä, jotka loppuviimein avaisivat hyväksyntälukon. Sen vuoksi tunnen monesti olevani aivan liian riittämätön.