Edellisellä kierrolla tunsin jotain jomotusta munasarjoissa miltei heti, kun aloitin clomi-kuurin. Tässä kierrossa ei ole tullut jomottoleluja vielä yhtään. Eikä liioin muitakaan sivuoireita.

Iltaisin ennen nukkumaanmenoa saatan tirauttaa pienet kyyneleet .. -ajattelen, etten halua hyväksyä elämää lapsettomana. Hiljalleen olen antanut kuitenkin luvan itselleni jo varovaisesti ajatella, että ehkä se adoptiokin voi täyttää tyhjää syliä ja samalla voisi tarjota jollekin lapsipololle turvallisuutta ja rakkautta. Sitä ennen pitäisi kuitenkin mennä naimisiin, ja jollakin tasolla saada vakiinnutettua elämää. Molemmilla olisi lisäksi hyvä varmaan olla työpaikkakin. Enpä tiedä.. kun en niin ole vielä halunnut enkä jaksanut perehtyä adoptioon.

Minua ahdistaa miltei päivittäin ajatella, että clomit eivät tuota tulosta ja pelottavaa, jos eivät tulevat hoidotkaan. Lisäksi olen lukenut aivan liikaa kauhutarinoita ivf:stä, niinpä sekin hirvittää aivan kamalasti. ..ja lopulta päädyn kysymään taas: "miksi ensin raskaaksi tuleminen  ja sen loppuun kestäminen on niin äärettömän kammottavan vaikeaa? -miten päin niillä saunanlauteilla pitäisi istua, että solut tahtoisivat mennä kimppaan?" ...