Eihän sitä voi kuin hämmästellä.. siis tätä naisen kehoa. Miten erilailla ne alkukantaiset tekijät näyttäytyvät kuukauden eri aikoina. Tänään se sitten tuli se klimppi. Erittäin odotetusti. Ja limaa on muutenkin runsaasti ja se on venyvää. Ellen olisi vuositolkulla tahtonut/yrittämällä yrittänyt saada lasta, tuskin ehkä edes kiinnittäisin huomiota siihen, että kuun eri aikoina kehossa tapahtuu syklittäistä muutosta.

Elil tänään on siis klimppipäivä ja "limapäivä". Nyt meillä on se noin 24-48 h aikaa pupuilla. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Ensin noin 24h:n päästä annetaan se siemennestenäyte, ja vasta sen jälkeen kokeillaan pupuilla. Ehtii varmasti vielä ihan hyvin.. etenkin kun lähtökohdat on mitä on.

Joskus kateellisena olen miettinyt niitä naisia, jotka eivät ilmeisesti todellakaan tiedä koska ovulaatio tapahtuu eivätkä juurikaan tunne omaa kehoaan. Sitten heillä käy tuuri tai vahinko (miten kukakin haluaa asian mieltää) ihan yhdestä satunnaisesta kerrasta. - Ja minä olen jo lakannut laskemasta kertoja, kun suunnilleen sekuntikellon kanssa suunnitellaan, milloin olisi optimaalisin aika olla yhdynnässä. Eikä olosuhteiden maksimointikaan ole johtanut haluttuun lopputulokseen. Nooh.. edellinen on vähän liian kärjistettyä. Nautimme toisistamme aina. Oli se sitten kierron puoliväliä tai ei.

Mutta tähän sitten vielä tämän päivän ovulaatiotesti (klo 14)

 

Mainittakoon tähän vielä, että myöhemmin illalla tehty ovulaatiotesti näytti himmenevää viivaa, joten huippu oli todennäköisesti jo ennen kello kahta.