Itkemisestä:

Ajattelen, että itkeminen on oman heikkouden myöntämistä. Olen yrittämällä yrittänyt kieltää itseäni itkemästä sen vuoksi, että en pysty saamaan lasta. Edellisellä kerralla surin jokaista ainokaista kuukautiskiertoa menetettynä mahdollisuutena päästä äidiksi. Nyt taistelen, että en ryhtyisi tekemään sitä. Enkä osaa sanoa miksi olen sitä niin vastaan? Ehkä kuvittelen, että elämä olisi helpompaa, jos keskittyisin oikeasti (niin kuin se oikeasti olisi edes mahdollista) vain elämiseen, enkä kuukautiskiertojen kulumiseen. Menetettyihin päiviin tai kuukausiin, joina en pystynyt taaskaan tekemään sitä, mitä varten kaikki elävä on täällä ekologisessa ympäristössä luotu tekemään.

Pelkään itkemistä. Pelkään myöntää, että elämäni ei olekaan niin täydellistä kuin sitä täydellisenä nyt elän.

Tiedän kuitenkin, että en minä pysty. Olemaan itkemättä. Kaikelle on kuitenkin aikansa. Niin myös kyynelille. Toivottavasti kyyneleeni eivät liikaa kasaisi huolia rakkaimpani harteille. Vaikka tämä on meidän yhteinen "projekti".. minun viallisuudestanihan toinen joutuu kärsimään... ja minun heikkoudestani. -siksi tahdon pitää arjen sellaisena kuin se on ollut.